sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Punainen-keltainen-oranssi

P*skis 322 oli värit punainen-keltainen-oranssi.
Olin väritellyt valmiiksi tällaisen punaisen kukka kuvan. siitä rupesin kokoamaan kortin nopeasti. Tällaisen sain aikaan :)

Viikonloppuna oli Venlojen ja Jukolan viestit.
Oli kyllä ikimuistoinen tapahtuma. Koko ajan satoi vettä.
 Dramatiikkaakin oli tapahtumassa Kova tuuli kaatoi puun ja neljä ihmistä jäi alle, yksi loukkaantui vakavasti  :(  Kuulimme rysähdyksen ja kovaa mekkalaa sen jälkeen.  Olimme juuri lähtemässä autolta kisapaikalle.
 Henkilöautoilla oli poispääsyn kanssa ongelmia, kun juutuivat pehmoiselle pellolle ja tarvitsivat hinausapua.  Onneksi olimme asuntoautolla ja olimme kovapohjaisemmalla kentällä.
Me papan kanssa lähdimme illalla Iidaa nukuttamaan ja meinasimme seurata netistä Jukolan viestiä, muttei tietystikään netti toiminut :(  Ja matkaa kisa-alueelle oli kolme kilometriä... Nukkumiseksi meni :)
Kaksi tytärtämme juoksi meidän seuran  Venlojen ykkösjoukkueessa ja sijoitus oli 28. /1400 joukkueesta. Voi sanoa ,että hyvin meni :)  Kolmaskin tytär juoksi kakkos joukkueessa.
Jännä kisa oli seurata .

Minulla on ollut selkä kipeänä jo viikon. Seisoessa ei ole ongelmaa, mutta kun istuu... Alussa heräsin yölläkin kun käänsin kylkeä  :(  Onneksi on jo parempaan päin, vai onko Buranalla osuutta  ???

Mukavaa ja toivottavasti poutaisempaa alkavaa viikkoa kaikille !  ♥




4 kommenttia:

  1. Aikamoista on ollut! Onnittelut hyvistä suorituksista.
    Ja tervetuloa sokkovaihtoon!

    VastaaPoista
  2. Onpa ollut kisat! Itse olen lomalla ja jalkapallokin on jäänyt. Yhtään en tiedä,missä mennään.

    VastaaPoista
  3. Ihana kortti.
    Onpa ollutkin kova rajuilma. Joensuussakin kaatuili puita.

    Onnittelut hyvin menneistä kisoista.

    VastaaPoista
  4. Aikamoinen reissu teillä.Huh.Hyvää ja parempaa keliä juhannukseksi.

    VastaaPoista